31.5.2015

Jo joutui armas aika...siispä keittiötä asentamaan!

Huh, eilisestä juhlapäivästä selvitty. Kesähän ei voi kunnolla alkaa ennen tuota suurta päivää jolloin lapsilla on kevätjuhlat, tuoreet ylioppilaat lyövät lakit päähänsä ja joukko vastavalmistuneita ammattilaisia juhlistavat urakkansa päätöstä.. Joten siis oikein paljon onnea kaikille eilen valmistuneille ja kesälomansa aloittaneille :)! 

Siitä päästäänkin vailla minkäänlaista aasinsiltaa ja todella smoothisti tämän postauksen aiheeseen eli keittiön asennukseen. Sisustustusrakentamisen artesaanit voivat mm. työllistyä kalusteasentamisen parissa joten luonnollisesti koulutukseen kuuluu myös asianmukaisia harjoituksia. Tässä tapauksessa päästiin harjoittelemaan keittiön asennusta.


Keittiö jonka saimme asennettavaksi oli jo moneen kertaan koottu ja purettu joten haasteitta tämä palapeli ei valmistunut. Saimme pohjakuvan jonka mukaan kalusteet oli asennettava ja noudatimme asennuksessa opettajan antamia ohjeita mitoitusten (asennuskorkeudet) osalta. Keittiön kaapeille oli tehty jo seinän pystytysvaiheessa tuennat kyseisten mittojen mukaan. Toisin sanoen seinärunkoon on asennettu vaakatasoon kaappien kohdalle kertopuut ja vaneria, joihin meidän tuli osua kun ruuvasimme kalusteita seinään kiinni :). Mikäli kaapit olisi kiinnitetty pelkästään kipsilevyihin vailla minkäänlaisia tuentoja, olisi ne tulleet rytinällä alas ennemmin tai myöhemmin.


Kaivoimme taas laserin esiin ja mittasimme alakaapeille oikean asennuskorkeuden. Harvassa kohteessa lattiat ovat aivan luotisuorat joten siksi on välttämätöntä vähintään edes vatupassin avulla tarkistaa että kalusteet varmasti asennetaan suoraan. Työtä helpottaaksemme kiinnitimme seiniin kaappien alapuolelle listan pätkät (näkyvät kuvassa takana) jotka toimivat linjurina kaappeja asentaessa. Listojen takia meidän ei tarvinnut jokaista alakaappia erikseen mittailla paikoilleen. Vatupassin kanssa vielä tarkistimme etteivät kaapit ole vinossa syvyyssuunnassa. Kaapeissa olevien säätöjalkojen avulla pienet korjaukset oli helppo tehdä.


Niin se keittiö alkoi siitä pikkuhiljaa muodostumaan. Yläkaappien asennus tapahtui lähes samalla tavalla kuin alakaappien, ainoastaan linjurilistat jätimme pois. Tässä keittiössä välitilalle tuli korkeutta 50 cm mutta muistettava on että keittiön pystymitoitus määritetään aina tapauskohtaisesti ja sen käyttäjälle soveltuvaksi. Ovien asennuksessa kohtasimme varmaan ne suurimmat haasteet. Koska tämä keittiö oli kokenut jo todella paljon ikäänsä nähden, oli ovien saranakohdat niin kuluneet ettei niiden asennuksesta oikein tahtonut tulla mitään. Opettajan vierailu läheisessä keittiöliikkeessä kuitenkin ratkaisi tuon ongelman. Sieltä saimme saneeraus saranapohjia, joiden avulla ovien asennus oli kuin lasten leikkiä. Kyseisiä tuotteita voi myös käyttää esim. kiinnitettäessä uusia ovia vanhoihin runkoihin. Loppua kohden saimme vielä laaduntarkastajaksi Ah Niin Ihanan Jacobin joka pysyi luonamme aina siihen asti kun ilkeät kakkosluokkalaiset hänet varastivat :(.. Noh, elämä jatkuu.




Cafe is done! Kuten kuvista näkyy, tälle tilalle ei kattoa tullut lainkaan. Tämä ratkaisu tehtiin lähinnä valaistussyistä. Sen sijaan maalasimme "kattoparrut" mattamustalla maalilla ilmettä luomaan. Vaikka tämä keittiö ei aja asiaansa nykyaikaisena kahvilana (sähköliitännät, juokseva vesi ja kodinkoneet puuttuvat...) niin kyllä siitä luokkamme silti ylpeä saa olla :). Keittiön välitilaan tuli vielä myöhemmässä vaiheessa täytettä mutta siitä lisää toiste.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti