Operaatio ManCave

Muistatteko sen aiemmin mainitsemani projektin mitä tein isäni luona hänen opastamanaan ennen kuin sairastui? Noh kuten luvattu, on tullut aika esitellä kyseinen työ. Näin alkuun kuitenkin lyhyt historiikki siitä mistä kaikki sai alkunsa. Minulla on kaksi rakasta pikkuveljeä, jotka ovat jakaneet jo vuosia huoneen. Heidän vartuttua ns. hankaliin ikävuosiin oli sanomattakin selvää että molemmat tarvitsi oman huoneen. Isäni talossa oli vielä alakerrassa tekemättömiä neliöitä joista sai helposti vallattua tähän tarkoitukseen tilaa. Maailmanrauhan turvaamiseksi tarjouduin remontoimaan huoneen sisarustriomme keskimmäiselle kaverille.

Alunperin tämä tila piti jakaa kahteen osaan. Toiseen huoneeseen oli tarkoitus tulla vaatehuone ja toiseen veljeni huone. Kun veikka luetteli kaikki ne asiat mitä huoneeseen on mahduttava, meinasi projektista tulla mahdoton tehtävä. Tilaa oli vain n. 7 neliötä käytettävissä ja sinne olisi pitänyt mahduttaa 120 cm sänky, sohva, työpöytä, vaatesäilytystilaa, 46 tuuman tv, vähintään 2 pelikaveria, tyttöjä... Vaikka olenkin aikamoinen ihmelapsi (näin vaatimattomasti sanottuna) mitä tilajärjestelyihin tulee niin tuossa kohtaa iski hikikarpalot otsaan. Jostain oli karsittava ja rajusti tai sitten tilaa oli saatava lisää. Onneksi isäni ja äitipuoleni totesivat että on varmasti helpompaa kaikkien kannalta että saamme käyttöömme koko tuon neliömäärän mistä piti jakaa. Näin ollen tilamäärä lähes tuplaantui ja Operaatio Man Cave saatiin todenteolla käyntiin.

 

Aloittaessamme oli huone vielä täysin raakapinnoilla. Kyseistä tilaa oli käytetty tähän asti vain varastohuoneena joten siksi sille ei oltu tehty mitään. Työt aloitettiin hiomis- ja tasoitushommilla. Tämä vaihe oli se kaikista työläin ja hitain. Tasoitekerroksia ja samalla hiomista sai tehdä oikein urakalla ennen kuin työnjohto (isä) hyväksyi lopputuloksen :).

 

 

Tästä päästiinkin maalaus- ja tapetointihommiin. Samalla tehtiin myös katolle runko. Suunnitelma oli yksinkertainen: Yksi seinä tehosteena punaiseksi, toiseen päheä tapetti ja loput valkoiseksi. Veljen toiveena oli saada automaailmasta tuttu Red Candy tehosteseinän sävyksi. Tämä osoittautui todella hankalaksi toiveeksi toteuttaa. Sävyä metsästettiin maahantuojia myöten mutta sen saaminen seinämaaliin asti koitui niin vaikeaksi että tämä suunnittelija päätti sävyn lähinnä oman pään mukaan. Tapetti löytyi Estan mallistosta ja kantaa nimeä Street View New York.

 

Projekti alkoi lähestyä loppuaan. Enään oli lyötävä laminaatit lattiaan ja paneelit kattoon sekä viimeistellä tila listoilla. Yhteen nurkkaan teimme putkille koteloinnin ylijääneistä hirsipaneeleista. Huoneeseen löydettiin vaatekaapit Torin kautta (Ikean mallistoa) ja loppusilauksena maalasin vielä tilan toisen oven liitutaulumaalilla myöhempää tarkoitusta varten. Ja kas näin, tämän artesaaniopiskelijan ensimmäinen asiakastyö oli valmis!

Koko prosessi oli pitkä ja ajoittain raskaskin. Sairastuin itse kesken kaiken keuhkokuumeeseen joka hidasti työtahtia useilla viikoilla. Ja sitten vielä loppupäässä ne isän huonot uutiset.. Mutta silti kunnialla tämä saatiin kuin saatinkiin loppuun ja niin minä kuin "asiakaskin" (veli ja isäntäväki) on tyytyväinen. Ja vielä pieni paljastus.. Koska kyseessä on Man Cave, käytin häikäilettömästi hyväkseni projektin aikana Man Poweria (huoneen asukas, Pikku-M, Iso-O, jopa ne pelikaverit..). Ihan jo senkin takia että kokemusta työnjohtotehtävistä karttuisi! Kiitos siis kaikille projektissa auttaneille. Tähän loppuun vielä muutama kuva sisustetusta tilasta (toteutus a'la meikkis), jonka kävin varta vasten tänään siivoamassa kuvausta varten. Oon takuuvarmasti paras sisko ikinä ;).

 

 

Maalla asumisen taikaa

Mökki, hiljaisuus, järvi, loma, maalaisuus.. Varmaan jokainen meistä kokee tarvetta joskus rentoutua ja eritoten lomilla useat suuntaavatkin mökille viettämään rauhallisia lomapäiviä. Mutta mitä jos sitä asuukin noiden puitteiden keskellä? Osaako sitä nauttia enää samalla tavalla? Vastaus: Ilimanmuuta!

Olen asunut isoissa keskuksissa koko elämäni ajan. En vielä joitakin vuosia sitten voinut kuvitellakkaan asuvani missään missä kaikki palvelut eivät olisi kävelymatkan päässä. Moni tuttuni sanoikin ilmoitettuani muutosta maalle että parin vuoden päästä se tulee jo juosten takaisin. Noh muutaman päivän päästä tulee neljä vuotta maalla asumista täyteen ja en ole tuota päätöstä katunut. Saatika kaivannut takaisin kaupungin vilskeeseen. Teinari on saanut kasvaa rauhallisella alueella, Capu nauttii kaikesta siitä luonnontilasta missä temmeltää ja itsellä mieli lepää joka kerta kun kotiin saapuu. Loistavaa vastapainoa kiireiselle työ/kouluelämälle. Täällä yhteisöllisyys on huipussaan, luonto kukoistaa vuodenajoista riippumatta ja mikä parasta, ei ole kiire mihinkään. Niin ja tästä saa nauttia sen reilut 360 päivää vuodessa.

 

Enjoy life!

Lämpöä tupaan

Jokaisella on kodissaan se paikka tai asia mitä sydämeksi kutsutaan. Toisella se on keittiö, joillakin olohuone tai kenties jopa piha. Meillä se on takka. Sen ympärille kietoutuu lähes kaikki tilat. Ja voin ylpeänä todeta takkamme olevan ainoa laatuaan koska se on toteutettu täysin omien suunnitelmien pohjalta sekä loistavalla muuraustaidolla.

Takka on sellainen asia jonka tekemiseen vaaditaan ammattitaitoinen muurari. Sen on oltava turvallinen ja käyttäjäystävällinen. Meillä takan tarkoitus on myös toimia yhtenä lämmön lähteistä joten se oli myös suunnittelussa otettava huomioon. Siksi takka sijoittui talon keskipisteeseen. Tarjousten ja suositusten perusteella päätimme tilata takkaan tarvittavat materiaalit Tiileriltä. Heidän kautta löysimme myös takalle tekijän, muurari J-P Minkkisen. Hänen kanssaan suunnittelimme takan yhdessä. Olisin halunnut takan eteen manttelin mutta niiden hinnat olivat päätä huimaavia. Muurarimme keksi idean muuratusta manttelista. Olin ensin skeptinen koska en moista ollut ennen nähnyt. Mutta onneksi lähdimme tätä ideaa työstämään sillä lopputulos oli parempi mitä odotimme.

 

 

 

Muuraus aloitettiin ns. palomuurin teolla. Halusin jättää tuon seinän tiilipinnalle. Valitsemamme luonnonvalkoiset antiikkitiilet olivat rosoisuudeltaan juuri sitä mitä haettiin mutta väriltään aivan jotain muuta mitä odotettiin. Ratkaisu löytyi kuitenkin nopeasti maalista ja pensselistä. Lopputuloksen näette viimeisistä kuvista. Palomuurin valmistumisen jälkeen alkoi takan tiilien lajittelu. Siinä riittikin sitten hommaa. Ensin nuo kaikki piti kantaa sisälle, sen jälkeen ne piti vielä lajitella muurarille valmiiksi jotta työn teko olisi helpompaa ja nopeampaa. Onneksi hyötyliikunta ei ole koskaan pahitteeksi :). Ja niin se takka alkoi pikku hiljaa nousemaan..

Voilá! Siinä se on kaikessa massiivisuudessaan. Myönnettäköön, takasta tuli "hitusen" isompi mitä alkuun ajateltiin. Saattaapi olla että olohuonetta pitää vielä laajentaa.. Mutta mikä taideteos takasta tulikaan. Tässä taas nähdään mitä taitavilla kädentaidoilla voikaan saada aikaan. Kaikki kunnia ja kiitos tekeleestä kuuluu muurarillemme JP:lle, joka kykeni toteuttamaan tämän emännän suunnitelman jopa paremmin mitä ajatuksissa oli. Lisää hänen töitään voitte ihastella täällä. Vielä lopuksi muutama kuva kompleksista sisustustavaran kera.

 

 

 

 

Aina laulain työtäs tee

Tuntuuko sinusta usein siltä että palattuasi kotiin töistä alkaa samantein uusi työpäivä? Pyykit odottavat pesua, tiskit pitää tiskata, perheen jäsenten nälänhädän ehkäisytoimet on suoritettava, siivousurakkaa on kevennettävä pienillä putsauksilla, tarttee käydä kaupassa, ne juuri pestyt pyykit pitänee kuivata ja viikata.. Lista on loputon ja toistuva. Ja se lankeaa valitettavan usein naisten harteille. Mitään NiksiPirkka- tyyppisiä vinkkejä minulla ei tähän ongelmaan ole antaa mutta koska naisten vastuu kotona on niin suuri, on meillä mielestäni oikeus vallata kodinhoitoon juuri niin iso tila kuin vain haluamme. Keittiömme teille jo aiemmin esittelinkin mutta vielä on yksi tila missä eritoten meikäläinen viettää paljon aikaa. Palatkaamme siis Puolen hehtaarin kukkulalle ja tämän allekirjoittaneen "työhuoneeseen".

Aikaisempiin tiloihin verrattuna, on meidän kodinhoitohuoneemme valtava. Itseasiassa tarkemmin jos miettii niin ei minulla koskaan ole ollut kokonaista huonetta kodin hoitoa varten. Ennen käyttöönottoa elin harhakuvitelmassa että koska tila on niin iso, pysyy se siistinä ja toiminnallisuus on priimaa. Faktahan on kuitenkin se että mitä isompi tila, sen suurempi kaaos. Mutta se kaiketi johtuu enempi omasta laiskuudesta eikä niinkään sen sisustuksesta..

Sisustus on vielä muutamia yksityiskohtia vaille vajaa. Vielä puuttuu kunnollinen naulakko kylpijöille, ne täydelliset verhot on vielä hankkimatta ja kaipaan lattiaan jotain kivaa mattoa. Mutta joku viisas sanoi kerran, että sisustus ottaa oman aikansa. Ei kaikki voikkaan tulla kerralla valmiiksi vaan joskus tilojen on ns. elettävä ennen kuin tavarat loksahtaa paikoilleen. Joten palaamme varmasti tänne huoneeseen vielä toiste. Kodinhoitohuoneen kalusteet ja kodinkoneet on tilattu Puustellista ja laatat RTV:ltä. Seinät maalasin Tikkurilan Luja maalilla (sävy H497 Kaoliini) jonka sanotaan kestävän kovaa rasitusta. Ja ainakin toistaiseksi voin tuon väittämän allekirjoittaa. En halunnut tänne liikaa säilytystilaa (Hullu, onko sitä koskaan liikaa???) joten jätin yläkaapit hankkimatta. Sen sijaan lähdin purnukkaostoksille ja täten sain kodinhoitohuoneelle oman persoonallisen ilmeensä. Okei, pölyn kerääntymisen kannalta ehkä huonoin mahdollinen vaihtoehto mutta tykkään silti :). Toistaiseksi.

Mitä taas siivoamiseen ja kodin hoitoon tulee niin siitä tulee paljon mielekkäämpää kun laitatte lempimusiikin soimaan ja volyymit täysille. Itse tykkään jammata musikaalien tahdissa. Älkää kertoko kenellekkään. On ilmeisesti noloa tykätä niistä, ainakin jos Teinarilta kysytään.. Ja olen ehkä saattanut aiheuttaa lapselleni jonkin asteisia traumoja sähäköillä siivoustanssimuuveillani mutta mitä sitten? Lopputuloshan on se ratkaisevin tekijä ;)..

Sukupolvelta toiselle

Geenit siirtyvät vanhemmilta lapsille. Ne muodostavat ihmisen sellaiseksi kuin on. Saatat saada isäsi nenän, äitisi silmät tai isoäidin pituuden.. Näin ainakin sanotaan. Mutta siirtyykö geenien mukana myös mieltymykset, harrastustoiveet tai unelmat? Tuskin. Jokainen meistä on oma persoonansa. Sen sijaan uskoisin ulkoisten tekijöiden kuten kasvatuksen, kulttuurin ja ympäristön muokkaavan meitä sellaisiksi kuin olemme.

En ole meidän suvussamme ainoa jonka käteen pora tai maalisuti on istunut. Isoisäni perusti 70-luvulla oman rakennus- ja remontointiliikkeen. Yhtiökumppanikseen hän otti isäni, joka oli tuolloin vielä nuori pojankloppi. Yhdessä he rakensivat kymmenittäin taloja ja tekivät liukuhihnalla remontteja lähes 20 vuotta. Tuona aikana isälleni muodostui vankka perusta rakentamisen saralla. Tiedot siirtyivät isältä pojalle. Isoisäni oli aina minulle vähän sellainen mysteerimies, joka puhui vähän ja vain silloin kuin oli asiaa. Mutta sen muistan ja tiedän että hän rakensi aina kuin kynnelle kykeni. Valitettavasti hän menehtyi muutamia vuosia sitten, ennen kuin minä uskalsin tätä alaa lähteä opiskelemaan. Mutta onneksi olen isäni kautta päässyt tutustumaan isoisäni oppeihin.

Vanhempani erosivat kun olin todella pieni. En siis ole kasvanut rakentamisen parissa tai seurannut sitä kulttuuria. Koska asuin äitini luona, jäi myös isäni minulle hieman vieraaksi. Toki hän oli minulle tärkeä ja häntä kunnioitin mutta ns. isä-tytär suhdetta ei päässyt muodostumaan. Olosuhteiden pakosta ja osittain omasta kapinastani johtuen. Kaikki kuitenkin muuttui silloin kun ostimme Puolen hehtaarin kukkulan. Oli minulle luonnollista kääntyä isäni puoleen tämän projektin myötä. Ammattilainen kun on. Ja rakensimme talomme hyvin lähelle hänen asuinpaikkaansa mikä osaltaan helpotti myös yhteydenpitoa. En ehkä vielä tuolloin tiedostanut sitä tosiasiaa, että rakentaminen ja sisustaminen on se minun juttuni. Toki sisustamisesta pidin harrastusluonteisesti mutta rakentaminen? Pyh pah, miesten juttu. Mutta mitä pidemmälle tämä projekti eteni, sen enempi aloin ymmärtämään että sisustaminen kulkee käsi kädessä rakentamisen kanssa. On helpompaa sisustaa kun ymmärtää niitä asioita minkä sisälle sisustetaan. Jokainen tila muodostuu puitteista jotka on rakennettava. Kiitos isäni (ja isoisäni), tämän ymmärtäminen ja tiedon sisäistäminen on ollut huomattavasti helpompaa. Ja täten olen päässyt vähän koulussakin "rehentelemään" vielä lapsenkengissä olevilla taidoillani :D.

Koska koulun alkamisen myötä tiedonjano oli valtava, pyysin isältäni mahdollisuutta tehdä heillä remonttia. Siellä oli yksi huone joka oli vielä kokonaan tekemättä. Vaikka isäni on todella tarkka niin antoi hän minulle mahdollisuuden. Projekti alkoi tämän vuoden alussa (esittelen lopputuloksen teille myöhemmin). Oppityttönä oleminen ei ollut sitä helpointa mahdollista hommaa, isäni on meinaan todella kriittinen ja suorapuheinen opettaja. Useasti teki mieli heittää teräslastat,sudit jne. nurkkaan ja pistää pillit pussiin. Onneksi en näin kuitenkaan tehnyt. Ja hei, eikös isä-tytär suhteeseen kuulu myös pienimuotoiset yhteenotot :)? Opin tuon projektin aikana paljon, enemmän kuin mitä odotin. Toki pääpaino oli sisärakentamisessa mutta tuon muutaman kuukauden aikana aloin ymmärtämään ja tuntemaan isääni aiempaa paremmin. Sekä isoisääni, josta kuulin tarinoita vuosien varrelta. Tuo mysteerimies ei ollut enää niin mysteerinen.. Projektin loppupuolella saimme kuitenkin musertavia uutisia. Isälläni todettiin hyvin harvinainen syöpä.

Olen aina pienessä mielessäni ja naiivisti ajatellut vanhempieni olevan vahingoittumattomia. He ovat kokeneet niin paljon ja selviytyneet niin monesta taipaleesta ja ikävästä asiasta. Jotenkin sitä on pitänyt itsestään selvyytenä että he ovat aina täällä. He eivät vanhene, he eivät sairastu, he ovat yli-ihmisiä. On kuitenkin tieteellinen fakta että kaikki me poistumme täältä ennen pitkään. Mutta kun omien vanhempien haavoittuvuus ja kuolevaisuus tulee eteen, on se kuin isku vasten kasvoja. Julkinen salaisuus jota kukaan ei halua ajatella. Joten kun isän syöpä todettiin, lamaannuin. Sen täytyi olla todella huono vitsi. Muutamassa kuukaudessa isän tila huononi niin paljon että siitä tuli pakosti todellisuutta. Hän kärsi, tunsi kipuja ja varmasti pelkoa. Vaikkei sitä näyttänyt tai myöntänytkään. Usein sitä jopa unohti hänen olevan sairas, niin urhealta ainakin minun edessäni näyttäytyi. Veljeni ja äitipuoleni ehkä saivat osakseen enemmän tunnetiloja kuin minä, he kuitenkin asuvat yhdessä. Valitettavasti tämä syöpä oli sellainen johon ei tavalliset syöpälääkkeet tehonneet. Oli vain yksi lääke joka ehkä saattoi tepsiä. Tai sitten leikkaus. Leikkaukseen ei heti ryhdytty sen riskien vuoksi vaan ensin kokeiltiin tuota lääkettä. Jo kuukaudessa kuitenkin huomattiin sen tehon olevan lähes olematon. Kasvain, josta syöpä todettiin, oli kasvanut käsittämättömiin mittoihin. Riskeistä huolimatta oli leikkaus tehtävä. Se tehtiin tämän viikon maanantaina.. 

Viimeiset viikot ovat olleet rankkoja. Kaikki ovat henkisesti valmistautuneet leikkauspäivään. On todella hermoja raastavaa kun ei tiedä mitä tuleman pitää. Uni ei tule, aivot on tiltissä ja keho ei toimi. Sitä ajattelee kaikkea ja ei mitään. Maanantai oli varmasti elämäni pisin päivä. Veimme veljeni kanssa isän sairaalaan jo varhain ja sinne hän jäi sairaalakaavussa odottelemaan. Jouduimme odottamaan iltaan asti ennen kun saimme tiedon tapahtuneesta. Riskeistä huolimatta isä oli selvinnyt. Kipuja aiheuttanut ja sillä hetkellä henkeä uhannut kasvain oli saatu leikattua pois. Ja mikä mötkäle se olikaan! Hän oli kantanut vatsassaan 6,5 kg syöpäkimpaletta. Puolet isompi mitä oma lapseni oli syntyessään. Sellaista ei vaan pysty ymmärtämään, ei kukaan muu kuin isäni. Hän koki tuon kaiken ja selvisi.

Nyt voi taas hengittää. Isän toipuminen jatkuu mutta tämä taistelu on voitettu. Isä 1 - Syöpä 0. Mitä tahansa teettekin, älkää pitäkö vanhempianne itsestään selvyytenä. He eivät ole täydellisiä, he tekevät virheitä ja he ovat haavoittuvaisia. Ja ennen kaikkea he ovat osa sinua. Oli tarinanne mikä tahansa, muistakaa että he eivät ole ikuisesti täällä. Joten joskus on myös hyvä kertoa miten tärkeitä he ovat. Pitäkää toisistanne huolta. Me löysimme rakentamisesta isän kanssa yhteisen sävelen ja luojan kiitos, se tarina saa vielä jatkoa. Minun isäni on Supermies numero 1.

Ps. Äitille kans terkkuja <3.

Kun iskee hätä

Tätä tilaa on aika vaikea sisustuksen kannalta romantisoida. Vessan tarkoitus kuitenkin on toimia ihmisen sisäisen toiminnan tukena (näin kauniisti sanottuna). Tilat ovat yleensä pieniä eikä niissä kovin paljon ole mahdollisuuksia toteuttaa merkittäviä sisustuksia. Viihtyvyyteen kannattaa toki panostaa, vessassa ihminen kuitenkin viettää aikaa yllättävän paljon :). Meidän kukkulan toistaiseksi ainoa käytössä oleva vessa on pieni, muutaman neliön tila. Sisustus muodostuu vain muutamasta esineestä. Aiemmista kotiimme liittyvistä postauksista poiketen jätämme rakennusvaiheen tällä kertaa väliin ja menemme suoraan itse valmiiseen asiaan. Astukaamme siis sisähuussimme.

 

Yksi vessan ehkä hauskoimpia asioita on lattia joka onnistuu ulkonäollään harhauttamaan katsojaa helposti. Ei ehkä ihan heti uskoisi että kyseessä on laattalattia, vai mitä sanotte? Koska tämä on ns. kuivavessa, ei koko tilan laatoitus ole ollut tarpeen. Yläosan seinien pinnoitus on sama mikä keittiössäkin, joka ei toimi tässäkään tilassa. Mustat sormenjäljet ovat ikuinen kirous mistä ei tunnu eroon pääsevän.. Joten varmasti käsittelen seinät vielä myöhemmin jollain mikä on helpommin puhdistettavissa. Laatat ja hana ovat RTV:ltä ja allaskaluste sekä allas Puustellista. Sisustuksen viimeistely tehtiin DIY-askarteluilla, Ikeasta hankituilla sisustustarvikkeilla ja Kodin 1 Anno-tekstiileillä. Ainoa vesikaluste mikä ostettiin silloiselta LVI-urakoitsijaltamme oli tuo pönttö, mikä on temppuillut alusta lähtien. Liekkö kyseessä jokin maanantaikappale (mikä ei yllätä kun miettii mistä sen ostimme) vai pöntön ominaisuus, mutta se vuotaa aivan jatkuvasti. On korjattu useaan otteeseen..  Eikä sen liimaaminen lattiaan ehkä onnistunut tekijältä ihan nappiin, työnjälki on aivan karmea mikä hienossa lattiassa pistää ainakin itselle aina silmään. Eli varmasti tuonkin virityksen pönttöineen päivineen joudumme vielä uusimaan. Mutta ongelmista huolimatta tilasta tuli yksinkertaisen nätti. Olen lähes tyytyväinen :).