18.6.2015

Kalliolle, kukkulalle pystytän minä majani

Talomallin valinta ei ollut helppoa. Ja ajoittain minusta tuntuu edelleen tänä päivänä että siihen olisi pitäny panostaa vielä enemmän. Minulla oli haaveissa talo Kannustalojen mallistosta mutta ehkä hivenen kehnon talomyyjän vuoksi se ei yltänyt kalkkiviivoille asti. Päädyimme loppujen lopuksi tilaamaan talon Omataloilta. Suunnitteluprosessi vei todella pitkään, useita kuukausia. Vaikka alussa tuntui siltä että on hyvinkin selvää mitä halutaan, niin se muuttui matkan varrella hankalaakin hankalemmaksi. Teimme kompromissin toisensa jälkeen aina väsymis pisteeseen asti ja tyydyimme sitten siihen mikä saatiin aikaiseksi. Onhan tuo talo kaunis ja maisemaan sopiva mutta ei silti täysin se unelmien talo. Ja sekös se ajoittain harmittaa. Joten jos olette pohtimassa talopaketin ostoa niin pitäkää kiinni unelmistanne ja toiveistanne. Ja ottakaa huomioon ympäristö ja toiminnallisuus. Muuten päädytte tilanteeseen jossa mietitte: Kumpa olisin tehnyt näin..

Mutta palatakseni heinäkuuhun 2012. Talopaketti saapui ja oli pystytyksen aika. Voitte vain kuvitella miten innoissaan sitä oltiin. Olin jo seitsemältä aamulla kärppänä tontilla odottelemassa rekkaletkaa. Ja sieltä se vihdoin saapui. Mäki tuotti kyllä kuskeille suunnatonta päänvaivaa. Lähes jokainen kuorma piti peruuttamalla tuoda ylös ja välipurkujakin jouduttiin tekemään. Koska ensikertalaisina talon rakentajina emme uskoneet omiin pystytystaitoihimme, olimme palkanneet talomyyjän suosituksesta pystytykseen Rakennusliike Laakso Oy:n. Sangen hiljaisia miehiä koko porukka mutta asiansa osaavia. Oli hyvinkin ilmeistä että heillä oli taustalla jo monen monta pystytystä. Olimme sopineet ns. sateelta suojaan- paketista mikä tarkoitti käytännössä ulkoseinistä kattoon- asennusta. Sisätiloista jatkaisimme itse. Talo toimitettiin suurelementteinä joten pystytykseen ei muutamaa viikkoa kauemmin mennyt. Jälleen kerran sateet vaikeuttivat tätäkin vaihetta mutta suuremmilta vahingoilta vältyttiin. Tässä kohtaa voisin todeta että sanonta "Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa" on hyvinkin paikkansa pitävä. On siis parempi jättää selitystekstit vähemmälle ja tarjota kattava kuvapläjäys pystytysvaiheista, eritoten kun me rakentajat vastasimme lähinnä katselusta ja siivoamisesta..



 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti