3.6.2015

Pieni Suuri Palapeli

Kevään aikana oli useampaan kertaan mietinnässä mosaiikin teko. Halusin päästä sitä testaamaan koska kyseistä hommaa en ollut koskaan tehnyt. Kun koulussa rakentamaamme keittiön välitilaan tarvittiin jotain ja sisustustaulun teko tuli eteen, sain mastermind idean yhdistää nuo kaksi. Kun opettajalta herui lupa kyseiseen projektiin, alkoi tämän palapelin kyhääminen. Eipä tainnut tämä nainen tietää mihin ryhtyi...


Mosaiikille tuli kokoa 50x140 cm. Vaikka taulun koko oli huomattavasti suurempi kuin muilla, en ajatellut sen olevan ongelma vaan kuvittelin pystyväni tekemään tämän samassa annetussa aikataulussa mitä muut. Siis ne muut jotka järkevästi maalasivat omansa. Noh, tämä oli minun ensimmäinen virhe. Opettaja kovasti yritti varoitella että mosaiikin teko on t-o-d-e-l-l-a hidasta mutta menikö varoitukset kuuleviin korviin? Ei. Suunnittelu ja työn hahmottelu oli nopeasti ohi ja pääsin laatan leikkaushommiin alta aikayksikön.
 



Minulla oli käytössäni erilaisia 15x15 cm laattoja. Alunperin värityksen piti olla mustavalkoinen, mutta valitettavasti kyseiset laatat eivät sopineet keskenään mitä laatan paksuuteen tuli. Eri paksuisten laattojen käytössä olisi ongelmia tullut vastaan saumoitushommassa eikä työnjäljessä olisi ollut kehumista. Laatan koko 15x15 myös aiheutti ongelmia sen riittävyyden osalta. Se ei kattanut pituudeltaan koko kirjaimen tai alla olevan kuvion korkeutta joten jouduin tekemään nämä todella monessa osassa. Tämän olin kyllä ottanut jo huomioon suunnitteluvaiheessa joten siihen onneksi olin varautunut. Laatanpalat liimattiin mdf-levyyn Kiiltofixin Masa liimamassalla. Tein taulun valkoiset osat ensin koska ajattelin sen olevan se vaikeampi osa. Kun siitä päästäisiin yli, olisi loppu lasten leikkiä. Virhekuvitelma numero 2. Eritoten kun muutin suunnitelmaa jälleen...



Tässä kohtaa mainittakoon että se ken luulee tämän kaltaisen työn valmistuvan ilman hukkapaloja.. Guess again. Mosaiikin voi tehdä ns. randompaloista jolloin hukkaa ei juurikaan tule. Mutta jos palojen pitää olla juuri oikeanlaisia ja tietyn kokoisia niin lopputulos on tämä. Vähän jopa hävettää... Laattaleikkurilla leikattaessa on aina riski että laatta sirpaloituu, eritoten silloin kun yrittää mahdollisimman ohutta palasta saada. Ja jos sattuu käymään niin että saat sen juuri oikean paksuisen palan leikattua, seuraava mahdollisten mokien suma tulee vastaan sitä pientä palaa muotoillessa. Vaikka laattapihtien hallinta alkoi tässä matkan varrella sujumaan, niin se ei meinannut juuri mitään. Naps, väärä kohta ja koko pala oli pilalla. ARGH!!!! 
 

Minun piti täyttää työ juuri niillä mainitsemillani random paloilla mutta sain jälleen "loistoajatuksen" millä hankaloitin hommaa entisestään. Halusin tehdä kuvanmukaisen ns. jatkuvan mosaiikin eli jatkoin samankokoisilla paloilla kirjaimista ylös- ja alaspäin. Ei siinä mitään, itse tykkäsin tästä tyylistä enemmän ja se myös tuki osaltaan annettua aihepiiriä eli Art Decoa. Mutta voi elämän karut kävyt miten paljon työtä tämä valittu suunta meinasi! Minulla meni ajallisesti huomattavasti pidempää kirjaimien ympäristön täyttämisessä mitä itse kirjainten teossa. Lukuisat kerrat teki mieli luovuttaa ja heittää koko työ pöpelikköön. Tuntui ettei se valmistu ikinä..


Kunnes se päivä koitti että sain viimeisenkin palan liimattua paikoilleen. Tässä kohtaa saatoin tuntea jopa jonkin kaltaisen euforian tunteita. Taisin jopa tanssahdella hieman. Sen verta hyvältä tuntui! 398 itsemuotoillun palan palapeli oli saumoitusta vaille valmis!(Kyllä, laskin palat. Outoa?)


Saumoitusta jännitin kovasti alkuun mutta aivan suotta. Ajattelin useiden erisuuntaisten ja eri kokoisten saumojen tuottavan hankaluuksia mutta aine levittyi oikein nätisti kohdilleen. Saumalaastina käytin Kiillon vaaleanturkoosia, mikä näin jälkikäteen oli lievä pettymys. Minusta se ei ollut turkoosia nähnytkään, enemmän harmaaseen taittava tuo oli. Mutta viis siitä..
 

...SE ON VALMIS!

Aikaa työn tekemiseen meni huomattavasti pidempää mitä olin ajatellut. Yhden palan muotoiluun saattoi pahimmillaan mennä reilu puolituntia. Ja myönnettäköön, jossain kohtaa menin sieltä mistä aita oli matalin.. Mutta ensimmäiseksi mosaiikkityöksi sanoisin että JEI MINÄ! Tämä ei ehkä tyyliltään ole sitä perinteistä mosaiikkia, mitä moni on tottunut näkemään. Enkä välttämättä suosittele moista laatoitusta etenkään keittiöön tekemään. Olisi meinaan aikamoinen työ pitää nuo saumat puhtaana. Mutta jos nyt välttämättä juuri tällaista haluat lähteä tekemään, varaa työtä varten vähintään:

- Kunnon laattaleikkuri
- Laattapihdit
- Viila (mikäli haluat hifistellä laatan paloja entisestään)
- Laatat + reilusti hukkavaraa
- Laattaliimaa
- Saumalaastia
- Saumakumilasta
- Sieni pesua varten
- Virttynyt t-paita kiillotukseen (esim.)
- Aikaa
- Hermot (kestävät)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti