5.6.2015

Puolen hehtaarin kukkula?

Vähän taustaa tämän blogin nimeämisestä. Moni voisi kuvitella minun olevan suunnaton Nalle Puh- fani. Onhan tuo nimi lähes suora viittaus kyseisen satuhahmon asuinympäristöön. Vaikka todella söpö hahmo onkin ja varmasti lapsena häntä fanitinkin (ehkä vähän vanhempanakin) niin ei. Blogin nimi ei muodostunut näistä syistä..


Se sai alkunsa täältä. Aito ja oikea Puolen hehtaarin kukkula. Tämä tarina lähti liikkeelle jo maaliskuussa vuonna 2011 kun tuli tehtyä kaupat omasta, puolen hehtaarin kokoisesta maapläntistä. Haastava tontti, pelkkää rinnettä tyystin. Mutta ajatus talosta oman kukkulan huipulla oli kaunis ja vastustamaton. Ja siitä se ylämäki taaperrus sitten lähti. Kirjaimellisesti.

Jokainen tarina (on se sitten fiktiota tai tositapahtumiin perustuva) tarvitsee hahmot jonka ympärille se rakentuu. Tässä muutama tarinani keskeisistä esiintyjistä. 


Teinari. Kohta jo 13- vuotias, orastavasta murrosiästä kärsivä naisen alku. Ei omaa samanlaista intohimoa sisustamiseen tai rakentamiseen kuin äitinsä. Pyrkii ottamaan elämän aika "chillisti". Omien sanojensa mukaan on tuleva hevostelun ammattilainen. Tulette tapaamaan varmasti usein tässä matkan varrella. Ja koska on faktaa että tämä äiti blogeineen on tai vähintään tulee olemaan "todella nolo", on parempi kutsua häntä vain Teinariksi. Näin vältämme kolmannen maailmansodan meillä kotona ;)..


Iso-O ja apurinsa pikku-M. Osallistuvat rakenteluun aina auto/moottoripyöräkiireiden ja haaveiden välissä. Tehokas kaksikko, joskin raksakäyttäytyminen ajoittain vähintäänkin kyseenalaista. Sisustajina hyvin minimalistisia, sänky ja tv riittävät- miehiä. Iso-O:n kanssa usein keskustelussa sisustamisen tarpeellisuus, pikku-M ei ota kantaa. On myös blogin kirjoittajan nuorin veli, hyvin koulutettu ;).


Capu, liki 2-vuotias joka paikan höylä. Toimii lähes kaikissa tilanteissa assistenttina. Ei tosin oikein vielä ymmärrä assistentin tarkoitusta vaan pyrkii olemaan aina huomion keskipisteenä. Kuvaustilanteissa eritoten. Kiltti, rakastettava ja äärimmäisen itsepäinen tapaus. Usein kuvittelee olevansa tämän kukkulan kuningas.  


Puolen hehtaarin kukkulan hallitus, ministerin salkkuja joka sormelle. Päälle kolmekymppinen hiljattain koulun penkille palannut amatöörisisustaja. Sarkastisella huumorilla maustettu pippurinen pakkaus. On vähintäänkin yhtä kova kuin Terminaattori (mukamas) ja haalii itselleen projekteja sen minkä kerkiää. Joskus liiankin kanssa.

Tervetuloa Puolen hehtaarin kukkulalle :)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti