30.6.2015

Maukasta taidetta

Käsillä tekeminen on ainakin itselle osoittautunut tässä vuosien varrella eräänlaiseksi terapiaksi. Enkä tarkoita vain sisustamista tai rakentamista vaan myös askartelua ja erilaisia käsitöitä. En väitä olevani ammattilainen näiden saralla mutta olen kuitenkin aina parhaani yrittänyt. Ja ehkä jopa joskus jotain kaunista saanut aikaan. Ihailenkin niitä keneltä löytyy se todellinen käsillä tekemisen taito. Suomi on pullollaan ammattilaisia ja harrastajia  joiden käsissä syntyy kauniita ja yksilöllisiä tekeleitä. Tuotesuunnittelijoita, taiteilijoita, ompelijoita, puuseppiä yms. Sunnuntain kummitytön rippijuhlan inspiroimana ajattelin kuitenkin tehdä esittelyn sellaisesta osaamisesta mikä ei liity sisustamiseen mutta kädentaitoihin kyllä. Se vaatii kärsivällisyyttä, osaamista, mielikuvitusta ja ennen kaikkea leipurintaitoja. 

Viime vuosina on noussut tuo kakkujen leipominen suureen suosioon. Kakut eivät ole enää niitä perinteisiä mansikkakermahöttöjä vaan niistä tehdään upeita ja yksityiskohtaisia luomuksia. Maukkaita taideteoksia vailla vertaa. Meidän suvussa on pari taitavaa naista kenen käsissä syntyy mitä upeampia kakkuja. Ja vaikka askartelua harrastankin niin tällaisessa hommassa nostaisin kädet ilmaan alta aikayksikön. Kuten varmaan keittiö-postauksesta tuli ilmi, tämä nainen ei paljon kokkailuja harrasta leipomisesta puhumattakaan! Mutta maistelun puolella olen kyllä tosi pro ja näitä teoksia on myös katselun ohella mukava napostella :)!


Saanen siis esitellä: Makiaa taidetta Julian ja Ullan tapaan





















 


















 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti