14.6.2015

Raivaussavotta

Heipat pitkästä aikaa! Blogi jäi reilun viikon tahattomalle "lomalle" kun meidän Teinari sairastui viime vkonloppuna sen verta pahasti että jouduimme majoittumaan hetkellisesti sairaalaan. Liekkö ironiaa vai mitä mutta tuo osasto oli täynnä Puolen hehtaarin metsän väkeä. Joka paikassa kuvia Nalle Puhista ja hänen ystävistään. Onneksi kaikki päättyi hyvin ja pääsimme vihdoin perjantaina kotiutumaan. Teinarilla vielä toipuminen jatkuu mutta josko jo juhannukseen mennessä pääsis hänkin nauttimaan kesästä täysin rinnoin :). Nyt kun on saanut hivenen paremmin levättyä, on aika taas syventyä Puolen hehtaarin kukkulan tarinaan. Yritän tiivistää tämän parin vuoden prosessin hyvin pieneksi ja napaksi kertomukseksi jotta päästään käsiksi ajankohtaisiin asioihin. 

Näitte viimeksi kuvan koskemattomasta kukkulastamme jonka ostimme alkukeväästä vuonna 2011. Se pysyikin koskemattomana reilun vuoden päivät. Tuon vuoden aikana myimme vanhan kotimme pääkaupunkiseudulta, muutimme tulevalle kotipaikkakunnalle ja aloimme suunnittelemaan edessä olevaa rakennusurakkaa. Suuntaa antava budjetti oli tehty jo tonttia ostettaessa mutta sen tarkempi pohdinta vei aikaa. Lisäksi oli tietenkin päätettävä se tärkein eli rakennettavan talon malli ja toimittaja. Näistä pohdinnoista lisää myöhemmin.. 

Ennen tonttikauppoja halusimme varmistaa kunnan rakennusvalvonnasta että saahan kyseisellä paikalle rakentaa ja millä edellytyksin. Silloinen kunnan rakennustarkastaja alustavasti lupaili että rakennuslupa saadaan. Asetimme kuitenkin varuilta ehdon tonttikaupalle mikäli lupahakemuksemme evätään. Jos lupaa ei heruisi, kauppa purkaantuisi kokonaan. Tätä suosittelen kaikille tontin ostajille ja tuleville rakentajille. Harvoin toki niin käy ettei rakennuslupaa saada, eritoten jos sen alustavasti on kunnasta tarkistanut. Maaperästä kannattaa myös teettää tutkimus jotta tiedätte minkä päälle olette mahdollisesti alkamassa rakentamaan. Me emme näin tehneet ja voin sanoa että se tuli kalliiksi..

Rakennuslupa-anomusta varten tarvitsimme rakennettavien rakennusten pohjapiirustukset, julkisivukuvat, asemapiirroksen, LVI- ja jätevesisuunnitelmat sekä energiatodistuksen. Rakennuslupaprosessi on kaikissa kunnissa lähes sama, joskin on kuntakohtaista mitä ja miten tarkkasti asioita ilmoitetaan. Meidän kunnassa tuntui olevan aika löyhää tuo suunnitelmien vaatimustaso. Harva-asutusalueille rakentamisella on siis etunsa. Koska luotimme rakennustarkastajalta  saamaamme alustavaan lupaukseen rakennusluvasta, uskalsimme aloittaa toimet tontilla. Pääsiäisenä 2012 alkoi Puolen hehtaarin kukkulalla raivaushommat talkooapujen kera.


Raivausurakkaan vierähti useita viikkoja. Meidän oli raivattava lähes koko puolen hehtaarin alue joten voitte vaan kuvitella mikä fiilis oli kun se vihdoin saatiin päätökseen. Tätä tunnetta kuvaa parhaiten toinen veljeni yllä olevassa kuvassa :). Ilman apuja tämä vaihe olisi kestänyt huomattavasti pidempää joten iso kiitos vielä kerran talkooväelle!

Tämän urakan aikana saimme lähes kaikki suunnitelmat valmiiksi ja rakennuslupahakemuksen matkaan. Olimme varautuneet pitkään odotteluun mutta lupa myönnettiin yllättävän nopeasti. Aloituskokouksen jälkeen pääsimme aloittamaan maanrakennustyöt, josta lisää seuraavalla kerralla.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti